Hallitus

Tietoa kilpailemisesta

Kun pari suunnittelee kilpailemisen aloittamista voi siirtyä kilparyhmiin, joissa valmentajina toimivat seuran omat valmentajat sekä ammattivalmentajat. Tämän lisäksi tarvitaan omatoimista vapaaharjoittelua.

Eri ikäsarjoissa ja taitoluokissa on sekä pojan/miehen että tytön/naisen pukeutumista ohjaavat Suomen Tanssiurheiluliiton pukusäännöt, joihin kannattaa tutustua ennen ensimmäisen kilpailuasun hankkimista. Pukusääntöjä valvotaan tiukasti ja sääntöjenvastaisista kilpailuasuista seuraa huomautus. Pukusäännöistä ja muista tanssiurheiluun liittyvistä asioista lisätietoja saa myös ylempiin taitoluokkiin ehtineiltä tanssijoilta sekä Suomen Tanssiurheiluliiton www.tanssiurheilu.fi sivuilta.


Tanssiurheiluliiton ylläpitämästä kilpailukalenterista selviää kauden kilpailujen päivämäärät, paikkakunta, kilpailtavat ikä- ja taitoluokat ym. Myös Nick´sin ilmoitustaululla on kooste tulevista kilpailuista.

Kilpailuihin ilmoittaudutaan etukäteen. Kilpapari ei kuitenkaan ilmoita itseään suoraan kisajärjestäjälle, vaan se tehdään aina edustusseuran kautta. STUL:n (tanssiurheiluliitto)parikortistoon ja kilpailuun ilmoittautumista varten ota yhteys Nick´sin kilpailuilmoitusvastaavaan hyvissä ajoin ennen tapahtumaa: Tuula Björk, puh. 050 3483853 tai etunimi.sukunimi@phnet.fi. Ns kilpailulisenssi (voimassa kalenteri vuoden) on maksettava ennen ilmottautumista. Kilpailukutsussa on ilmoitettu osallistumismaksu, jonka voi maksaa etukäteen järjestävän seuran pankkitilille tai kisapaikalla saapumisilmoituksen yhteydessä.

Ota rohkeasti yhteyttä valmentajiin ja seuran muihin kilpapareihin, jos kilpauran aloittamisessa on kysyttävää.

...................................................................................................................................................................................................................................... 

Kilpatanssissa kilpailuluokat jakaantuvat A-, B-, C-, D- ja E-luokkiin,
joista E on ensimmäinen kilpailuluokka. Lisäksi on olemassa F-luokka, joka on ns. opetusluokka jossa järjestetään harjoituskilpailuja.  Alkeisvalmennuksen aikana tai jälkeen pidetään F-katselmus. F-katselmuksen suoritettuaan pari nousee E-luokkaan.

Vakiotansseista opetellaan aluksi valssi ja quickstep, latintansseista cha cha ja jive. Nämä opetetaan kilpatanssin alkeisryhmissä. E-luokassa tulevat mukaan uusina tansseina tango ja samba, jotka opetellaan kilpatanssin jatkoryhmässä.

Pari aloittaa varsinaisen kilpauransa E-luokassa omassa ikäluokassaan ja kerää kilpaillessaan luokkanousupisteitä. Kussakin luokassa kerätään 50 pistettä, jonka jälkeen pari nousee seuraavaan taitoluokkaan. Kun tanssija saavuttaa C-luokan on hänellä mahdollisuus valita jatkossa tanssiiko vain vakio- tai latinalaistansseja. Seniori 1-ikäsarjassa (yli 35-vuotiaat) ja Seniori 2- ikäsarjassa (yli 45-vuotiaat) valinnan voi tehdä jo D-luokassa ja Seniori 3 -ikäsarjassa (yli 55-vuotiaat) on mahdollisuus tähän valintaan jo ensimmäisessä kilpailuluokassa .

Kilpailutoiminnan aloittaakseen tarvitaan kilpailulisenssi ja pari rekisteröidään parikortistoon Suomen Tanssiurheiluliittoon.

 

 

 

 

PDF-tiedostoPukusäännöt (191 kB)

Luokat

Vakiotanssit

Latin.tanssit

A
B
C

Valssi, Tango
Wienin valssi
Foxtrot Quickstep

Samba Cha-cha
Rumba
Paso doble
Jive

D

Valssi Tango Foxtrot
Quickstep

Samba Cha-cha
Rumba Jive

E

Valssi Tango
Quickstep

Samba Cha-cha
Jive

F

Valssi ja Quickstep

Cha-cha
Jive